Sininen Juttu-nimikkeellä jaamme näyteartikkelin jokaisesta Siniset Sanomat-jäsenlehden numerosta. Tällä kertaa esittelyssä ovat venäjänsinisten miespuoliset omistajat. Jäsenlehden saat liittymällä yhdistyksen jäseneksi!
Russimiehet
Ville ja Aino
Olen Ville Virtanen, 48v, Riihimäeltä. Asun kerrostaloasunnossa Vaimoni ja Aino kissan kanssa. (Virallinen nimi FI*Muskatz Aino Sibelius ). Harrastuksiini kuuluvat kissan lisäksi mm. moottoripyöräily, maastopyöräily, musiikin kuuntelu. Eläimien kanssa on tullut touhuiltua pikkupojasta lähtien, meillä oli lapsuudenkodissa lemmikkinä kissa, koira ja nymfipapukaija.
Minulle kissa valikoitui lemmikiksi koska on mielestäni koiraa helppohoitoisempi, itsenäisempänä eläimenä pärjää vaikka yön yli, ei tarvitse pakosta lähteä vesisateeseen aamulenkille, ja lisäksi, minä pidän kissoista. Tarvitseeko muuta? Kissat ovat ihan parhaita. Minulla on ollut aiemmin maatiaskissa, nimeltään Kiku.
Venäjänsininen kissa iskostui mieleeni noin 3-4 vuotta sitten. Nettisivuja tuli ahkerasti selattua ja etsittyä tietoa lajista. Pidän kissan ulkonäöstä ja luonteen piirteistä. Parille kasvattajalle laitoin kissasta kysymyksiä, niihin vastattiin kyllä aika hyvin. Mutta kun laittoi kysymyksen että saako tulla katsomaan vaikka ihan aikuisia kissoja, ei tullutkaan vastausta.
Eli tiedon metsästys jatkui. Sitten kävikin onnenpotku, huomasin ilmoituksen facebookissa sijoituskotia etsivästä tyttökissasta, otin yhteyttä ja nyt ollaan Ainon palvelijoita.
Aino on aivan mahtava persoona. Erittäin varma itsestään, tietää mitä tahtoo ja kertoo sen. Milloin kauniimmin, milloin tomerammin. Aino haluaa olla mukana ihan kaikessa, olkoon kyse ulkoilusta, siivouksesta, korjaustöistä tai vaikka ruuanlaitosta.
Leikkiminen on tärkeää, kertoo itse tarvittaessa millä haluaa leikkiä, ottaa vaikka kyseisen lelun käpäliinsä. Tai tuo narun suussa vinkiksi. Ulos meneminen on välillä hankalaa, Aino haluaisi niin kovin mukaan. Välillä pahaa tekee lähteä aamulla töihin, kun toinen katsoo silmiin ja naukuu haluavansa mukaan.
Aino osaa myös kuitenkin nauttia löhöilystä, tykkää rapsutuksista, silittämisestä ja minun sylissäolemisesta. Halutessaan omaa rauhaa vetäytyy johonkin makuusoppeensa. Aino ei varmaan tulisi toimeen ilman päivittäisiä aktiviteetteja, niihin saa purettua tarmoansa ja toteutettua kissanvaistojaan. Aktivointia varten on annettu ”isäntäväen” poissa ollessa lähinnä ruokaan liittyviä juttuja, eli kuivaruoka on itse kaiveltava milloin mistäkin kolosta. Lisäksi on kiipeilytelineitä, raapimatolppia ja leluja. Aino on sitä mieltä, että ilman matolääkettä voisi tulla toimeen. Korvanpuhdistustipat eivät kanssa kuulu suosikkeihin.
Eri vuodenaikojen päivät menevät meillä aika samalla kaavalla. Aamulla ruokailu, leikki ja parvekekatsaus. Kesällä voi parvekkeelle jäädäkin, ikkunapedille, raapimatolpan nokkaan tai omaan koriin.
Ulkona pyritään käymään päivittäin,yleensä iltapäivällä tai illasta. Talvella kovemmilla pakkasilla Aino ei ulkona viihdy, silloin kelpaa vaikkapa kerrostalon varastojen vakoilu. Illasta sitten taas leikit ja ruokailu.
Suuria haasteita ei ole Ainon kanssa ollut. Ehkä ikävin tapaus oli, kun löysi ulkoillessa maa-ampiaispesän. Sai pari pistoa pään ja silmien alueelle. Voi sitä huutoa ja minun kauhua mitä tapahtui. Kun en itse koko pesää huomannut. Onneksi oli läheinen eläinlääkäri auki, siellä oltiin vartin päästä jo hoidossa. Haasteen teki se että Ainohan ei yhtään pitänyt silmien ronkkimisesta, puudutustipoista, väriainetipasta ja valoista. Sai pidellä kissasta kiinni!
Hauskoja tapauksia vastaavasti on paljon. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa parvekkeenoven yläsaranoiden rasvaus. Kuten aiemmin mainitsin, kaikkeen pitää osallistua. Niin tähänkin. Kun ei muuten päässyt näkemään, että mikä siellä ylhäällä sihisee (sprayrasva) niin pitihän se kiivetä isännän selkää pitkin katsomaan olkapäälle. Ihan hauskaa. Koirien kanssa on myös hauskuuteltu. Voidaan olla sulassa sovussa nenät vastakkain, tai sitten pörhistellään. Tarvittaessa voidaan antaa aralle koiralle vähän vauhtiakin.
Venäjänsinistä harkitseville haluan sanoa, että Venäjänsininen on mitä mainioin kissa. Omistajaansa kiintyvä, sosiaalinen, utelias, kaunis kissa. Kissa vastaavasti vaatii aika paljon omistajan huomiota, mutta antaa kyllä moninkertaisesti sen takaisin.
Tällä rodulla on paljon annettavaa.
– Ville ja Aino –
Elli ja Onni
Olen Ville ja asun Vantaalla, tarkemmin Vantaanlaaksossa ja olen kahden kissan, Elli ja Onni, palvelija ja tässä elämäntyössä auttaa ihana avopuolisoni. Koulaikoina kotona oli pari kissaa, mutta sitten oli pitkä aika ilman mitään lemmikkejä. Aikanaan perheeseen kuului myös koira, undulaatteja, pari gerbiiliä ja akvaario kaloineen. Nyt kotona oli kissan kokoinen aukko, joka piti täyttää. Ensin Elli ja sitten kaveriksi Onni. Kait nyt sitten Onnikin tarvitsee kaverin…
Kun aloimme suunnittelemaan kissan hankkimista, niin päädyimme pariin kolmeen rotuun, jotka tuntuivat meille sopivimmilta. Kävi oikeastaan tuuri, että kuulin parin mutkan kautta mahdollisesti saataville tulevista pennuista. Kävimme katsomassa Elliä Ylivieskassa Ailin luona ja se oli menoa ensi hetkestä lähtien. Pari vuotta myöhemmin samasta paikasta käytiin hakemassa Onni kotiin.
Onni, 4 v tohelo poika. Onnissa on varmaan ripaus koiranpentua. Onni on ihan kaikessa jatkuvasti aina mukana. Kävelee perässä ja vaatii kovaan ääneen huomiota. Puskutraktori, aina hyvällä tuulella.
Elli, 6 v oman arvonsa tunteva prinsessa. Elliä ei oteta syliin vaan hän itse kyllä tulee tarjolle, kun saa ja pitää rapsuttaa. Antaa Onnille usein tassua naamaan, vaikka taitaa vähän salaa tykätä tuosta valkoisesta kiusanhengestä. Maailman paraspäiväunikaveri.
Kanaherkut, tonnikalaruoat, päiväunet peiton alla ja lämmin sauna näitä ilman ei kissat tulisi toimeen. Kesällä parvekkeella kiipeilypuusta tapahtuva naapurien arvostelu ja lintuhippa. Ilman Ellin korvarapsutuksia ei kissa tulisi toimeen lisäksi Onnin nenäpusut pitää hoitaa joka päivä.
Onnille pääsääntöisesti käy kaikki. Ellin lempipuuhaa ei aina ole kynsienleikkaus. Ovikellosta ei tykkää kukaan. Nyt etätyöaikana on kyllä muodostunut ihan oma rytmi, kun on tehty töitä kotona niin paljon. Onni tulee joka aamu herättä mään noin 5-10 minuuttia ennen kellon soittoa. Harmi, ettei Onni erota arkipäiviä viikonlopusta vaan herätys tapahtuu joka päivä samaan aikaan. Aamukahvit tulille ja kissoille aamupalaa. Siitä ne sitten katoavat yleensä aika pian unilleen, kun ovat saaneet koko talon hereille. Illalla nukkumaan mennessä on vuorossa Ellin iltakierrokset. Sängyssä tehdään useita kävelykierroksia ihmisten päältä tarkastaen, että lukumäärä ja henkilöllisyys täsmää. Tämän jälkeen, jos kaikki on kun -nossa, voi itse vetäytyä ansaituille unille saunan lauteille omaan lempipaikkaan.
Ellillä oli ongelmana karvaton masu eli vatsasta katosivat kaikki karvat melko nopeasti. Sitähän sitten tutkittiin mm. ultra, loiset, verikokeet, sydäntutkimusja pari kolme eliminaatiodieettiä. Mitään ei löytynyt ja kappas yhtäkkiä Elli päätti kasvattaa karvat takaisin masuun ja siellä ovat pysyneet siitä asti. Muuten molemmat ovat olleet terveitä eikä onneksi mitään vahinkoja ole tapahtunut.
Pienenä Elli kiipeili liesituulettimenpäällä ja putosi. Satuin olemaan samaan aikaan hellan ääressä ja sain komeat pitkät kynnenjäljet naamaan, kun Elli koitti jarruttaa vauhtia alas mennessään. Edelleen näiden vuosien jälkeen tulee laitettua kotona joku ovi kiinni ja hetken oudon hiljaisuuden jälkeen pitää käydä päästämässä kissa pois kaapista.
Kahden sinisen omistajana reilun 6 vuoden kokemuksella sanoisin, että en vaihtaisi päivääkään pois. Vaikka jokainen kissa on persoona, niin rotu on tavallaan myös vaativa ja se tulee siitä loppumattomasta osallistumisenhalusta aina ja kaikkeen. Sininen on vähän kaikkea, sylikissa, aktiivinen touhuttaja, tutuille rohkea ja alkuun vieraille varautunut. Valitsee lempi-ihmisensä ja palvoo tätä intohimoisesti.
– Ville, Elli ja Onni
Ossi
Olen Henry ja asun Pohjois-Savossa vaimoni ja Ossi (Shady Lady’s Jack Sparrow) kissamme kanssa. Meillä on myös kaksi poikaa, jotka ovat muuttaneet maailmalle. Ensimmäinen kissa hankittiin 30 vuotta sitten. Hän oli maatiaiskissa Misu. Misu oli leikkaamaton sisäkissa ja karkasi kerran kuusivuotiaana. Muutama viikko tämän reissun jälkeen hän synnytti Speedy-pojan. He molemmat elivät lähes 20v. Heidän aikana otimme vielä siamilaisen Pyryn (Sultsinan Rockaholic). Pyrylle hommattiin seuraksi itämainen lyhytkarvainen Saku (Sultsinan Shampanja). He kävivät myös muutamassa näyttelyssä. Saimme vielä Pyryn veljen, Lylyn (Sultsinan Bedhead), 8v ikäisenä, kun hän etsi sopivaa kotia. Upea kissa olikin.
Pyry menehtyi kasvaimeen kolme vuotta sitten ja Saku kaksi vuotta. Syy siihen jäi epäselväksi. Kunto romahti todella nopeasti.
Sitten meillä oli enää Lyly. Katselin tietoja kissoista ja venäjänsininen miellytti luonteensa ja ulkoasunsa puolesta kovasti. Myös siksi, kun on melko terve rotu. Lyly menehtyi viime kesänä kasvaimeen ja nyt Ossi on meidän ainut kissa.
Ossi on todella vilkas kissa. Kiipeily on sille tärkeä puuhaa. Löytyy välillä yläkaappejen ja ovien päältä. Hän on todella vilkas ja voimakastahtoinen. Jos jotain haluaa, niin tekee kaikkensa sen eteen. Todella määrätietoinen. Ulkoilu on tärkeintä. Kesällä menee helposti tunnista kahteen lenkillä. Matkaakin tulee monesti pari kilometriä. Lopuksi kävelee kotiin ja pyytää sisälle.
Naapurilla on muutama kana pihalla häkissä kesäisin. Ossi pelkää niitä ja kurkkii seinän vierestä. Se on toisinaan lenkillä hauska juttu, jos joskus erehtyy sinne menemään. Yleensä kiertää kaukaa.
Venäjänsininen on mukava ja vaativa kissa. Ainakin tämä yksilö. Nukkuu nytkin parhaillaan sylissäni, kun kirjoitan tätä. Yötkin on vieressä ja päivä alkaa yleensä pienellä lenkillä. Kaveria Ossille ei voi ottaa, kun vaatii ulkona taluttamista niin paljon. Useampaa kissaa on mahdotonta taluttaa samanaikaisesti.
Ossi on seurallinen ja hyvin kiintynyt omistajaansa. Viihtyy sylissäni tuntikausia päivittäin. Illalla viimeiseksi pesen Ossin hampaat. Odottaa sitä ja pitää myös siitä.
– Henry ja Ossi –
Kasu
Eläköidyin pari vuotta sitten kansainväliseltä uralta teknologiayrityksissä. Asumme rivitalossa Helsingin Reimarlassa. Lapset ovat jo muuttaneet omilleen lähiseudulle, ja vaimollani on vielä työuraa jäljellä. Korona-aikana olemme enimmäkseen kotona, mikä sopii kissalle mainiosti.
Lapsuudenkodissani oli maatiaiskolli mutta runsaan matkustamisen ja ulkomailla asumisen takia lemmikkieläimet eivät aiemmin sopineet kuvioihin. Vaimoni tutki pitkään eri rotuja ja niiden ominaisuuksia ja osoittautui, että venäjänsiniset ovat fiksuja ja sosiaalisia kissoja.
Kazimir, tuttavallisesti Kasu on hiukan ujo uusien ihmisten kanssa, aamiaisen jälkeen leikkisä ja valitsee paikkansa vuorokaudenaikojen mukaan. Löytyy aamupäivisin ruokapöydän alta tai tuolilta,iltapäivällä usein sängystä jne. Minä olin vuosien ajan käytännön syistä vastustanut lemmikkieläimen hankintaa, mutta kun kissa tuli perheeseen, se päätti, että minun sylini on sille paras paikka. Olemme hyviä (ja muun perheen kadehtimia) kavereita keskenämme.
Olemme panostaneet muutamiin asioihin kuten Catmaxin ”tolppaan”, mutta kissa viihtyy hyvin muuallakin. Herkkujen hakeminen puolapuiden päältä on yksi mielileikeistä. Rivitalon pihalle viritin juoksuvaijerin, joka mahdollistaa turvallisen ulkoilun hiukan vähemmällä vahtimisella. Lasikuistille kissa pääsee vapaasti, oman kulkuluukkunsa kautta.
Kerran Kasu tosin kiersi fleksinsä pensaan ympärille, rimpuili lopulta irti valjaista ja tuli myrtsinä takaisin, kun palvelu ei ollut toiminut… Tapaus opetti, että myös liekaan kytkettyä kissaa on syytä tarkkailla. Kasu on kuitenkin kotikissa eikä selvästikään ole karkailevaa sorttia.
Olemme viime aikoina yrittäneet saada Kasun syömään kuivaruokaa, monia lajeja on kokeiltu ilman menestystä, mutta nyt on jo edistystä, varsinkin jos sekoitamme murskattua pakastekuivattua kanaa raksujen sekaan. Elämme toivossa,että kuivaruoka alkaisi maistua ihan normaalisti.
Ruokinta rytmittää päivää, märkäruokaa aamulla, puolen päivän aikaan ja alkuillasta. Illalla kissa tulee alakertaan katsomaan telkkaria ja tietää, että iltauutisten alku tarkoittaa myös makupalaa. Yöksi otamme Kasulle porsaanliha- tai broilerisilppua pakastimesta ja aamuun mennessä sulanut liha on yleensä kadonnut.
Meillä on myös vakiintunut kävelyreitti, joskin lumen aikaan Kasu pysyy mieluummin sisällä. Noin vuoden ikäisenä Kasu oli tutkinut paikkoja ulkona, mahdollisesti nokkosia ja sen seurauksena alaleuan karvat olivat kaljuuntuneet. Eläinlääkäri ei löytänyt suurempia ongelmia ja karvatkin kasvoivat takaisin, mutta jonkin aikaa ehdimme olla huolissamme.
Asiat, jotka ovat kissalle hauskoja eivät aina ole sitä hänen palveluskunnalleen… Esimerkiksi WC:n ovi on syytä sulkea huolella, koska kissa rakastaa vessapaperirullien tuhoamista, sekä rullatelineestä että avaamalla kaapin, jossa rullia säilytetään. Sotku on melkoinen.
Kerran Kasu käyttäytyi oudosti, väijyi olohuoneen sohvan ja muiden huonekalujen alustoja. Oudon käytöksen syy selvisi vasta illalla, kun näimme pihalta taloon livahtaneen hiiren juoksevan olohuoneen poikki. Kasu pikemmin ihmetteli kuin jahtasi tunkeilijaa ja jouduin itse hankkiutumaan siitä eroon.
Vaikka tilastollista aineistoa ei olekaan yhtä kissaa enempää, venäjänsininen vaikuttaa hyvältä valinnalta kaupunkikotiin. Se on suhteellisen rauhallinen, tutustuu (nameilla lahjottuna) uusiinkin ihmisiin ja on paikkauskollinen.
– Mikko ja Kasu –