Suomen Venäjänsiniset ry järjestää logokilpailun. Haluatko olla mukana suunnittelemassa meille uutta logoa?
Kilpailun järjestäjä:
Suomen Venäjänsiniset ry, hallitus@suomenvenajansiniset.fi, yhteyshenkilö puheenjohtaja Katja Kurisjärvi, +358 50 5936364.
Suomen Venäjänsiniset ry on perustettu vuonna 1992 toimimaan yhdyssiteenä kaikkien venäjänsinisestä kissarodusta kiinnostuneiden välillä. Yhdistys toimii rodun hyväksi edistämällä rodun kasvatusta ja tunnetuksi tekemistä Suomessa.
Jäsenistöön kuuluu kasvattajia ja lemmikkien omistajia. Yhdistys julkaisee 4 kertaa vuodessa ilmestyvää Siniset sanomat -lehteä.
Kilpailuaika: 12.4. – 12.5.2021
Osanottajat: Suunnittelukilpailu on avoin kaikille.
Logon vaatimukset:
Uuden logon tulee toimia sähköisessä ja painetussa käyttöympäristössä sekä pienessä että suuressa koossa mustavalkoisena. Optiona käyttää kolmatta, vihreää tai tumman- tai vaaleanharmaata, lisäväriä mustan ja valkoisen lisänä. Värikartta ohessa.

Logosta on oltava olemassa läpinäkyvällä taustalla oleva vektoritiedosto.
Logoehdotuksessa tulee olla teksti ”Suomen Venäjänsiniset ry” sekä venäjänsinisen rotukissan pään profiili. Logon tulee olla mittasuhteiltaan 1:1 tai pyöreä.
Osallistumisoikeus ja ohjeet:
Kilpailuun osallistujan ei tarvitse olla Suomen Venäjänsiniset ry:n jäsen. Logoehdotusten määrää osallistujaa kohden ei ole rajoitettu. Tiedostot tulee nimetä niin, että siitä käy ilmi suunnittelijan nimi ja ehdotuksen numero (esim. etunimi_sukunimi_ehdotusnumero). Logoehdotuksen tulee olla kilpailuun osallistuvan itsensä suunnittelema. Osallistuja vastaa siitä, että hänen lähettämänsä logo ei loukkaa muiden tekijänoikeuksia. Kilpailija vakuuttaa, että hänellä on täydet oikeudet logokilpailutyöhönsä näiden sääntöjen mukaisesti sekä oikeus luovuttaa edelleen näiden sääntöjen edellyttämät oikeudet yhdistykselle.
Kilpailutöiden toimitus:
Logoehdotukset tulee toimittaa viimeistään 12.5.2021 sähköpostiosoitteeseen hallitus@suomenvenajansiniset.fi. Lähetä kukin ehdotus omana sähköpostiviestinä pdf-tiedostona. Logoehdotuksiin on liitettävä tekijän nimi ja yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Logoehdotuksia ei palauteta. Kilpailussa ovat mukana vain sähköpostilla määräaikaan mennessä lähetetyt ehdotukset.
Kilpailutöiden arviointi:
Yhdistyksen hallitus arvioi ehdotukset. Hallituksella on oikeus olla valitsematta voittajaa, mikäli ehdotusten joukosta ei löydy sopivaa.
Tulosten julkistaminen ja palkinto:
Tulokset julkistetaan uusien webbisivujen lanseerauksen yhteydessä kesällä 2021. Tuloksesta ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti voittajalle ja muille kilpailuun osallistuneille. Palkintona on 100 euron lahjakortti Mustiin ja mirriin.
Tekijänoikeudet ja logon käyttöönotto:
Voittajatyön tekijä sitoutuu siirtämään kaikki tekijänoikeudet, sisältäen oikeudet mahdollisiin muutoksiin, ilman erillistä korvausta Suomen Venäjänsiniset ry:lle. Kilpailun voittaja sitoutuu toimittamaan logon kilpailun päätyttyä myös muissa mahdollisissa tallennusmuodoissa ja alkuperäismuodossaan. Kaikkien muiden logoehdotusten osalta tekijänoikeus säilyy tekijällä. Suomen Venäjänsiniset ry:llä on oikeus tehdä logoon muutoksia. Voittajalla ei ole oikeutta luovuttaa kilpailuun lähetettyihin kuviin ja piirroksiin liittyviä oikeuksia muille kuin Suomen Venäjänsiniset ry:lle. Kilpailun järjestäjä varaa myös oikeuden olla ottamatta käyttöön voittanutta ehdotusta. Mikäli voittajalogo valitaan yhdistyksen logoksi, otetaan se käyttöön vuoden 2021 aikana. Logoa tullaan käyttämään mm. verkkosivuilla, tiedotteissa, mainoksissa, koulutus- ja esittelymateriaaleissa, painotuotteissa ja muissa jäsentuotteissa.