Sohvi (Inkilee Cleopatra the Alchemist) on maailman kaunein ja kiltein kissa. Hän tuli kotiini ensin sijoituskissana. Sohvin ja Ykän neljästä pennusta nuorin, Paddington (kavereille Pädis), jäi äitinsä kanssa asumaan. Paddington oli mamikissan seurana 11 vuotta, kunnes hän meni kissojen taivaaseen marraskuussa -25.

Sohvi oli ehtinyt olla vähän aikaa toisessa kodissa ennen kuin hän tuli luokseni. Muistan miten hän raukkaparka ramppasi koko ensimmäisen yön vessassa ja puri miestäni varpaaseen, kun uusi koti tuntui jännittävältä paikalta. Sohvilla on taipumusta jännittää muutoksia ja kuten kasvattaja joskus sanoikin: “Sohvi nauttii siitä, että päivät ovat samanlaisia!” Sohville on tullut vuosien mittaan toleranssia erilaisille päiville ja lisäksi hän mielestäni myös viisastuu koko ajan. Hän tietää tasan tarkkaan, milloin emännän lempisarja telkkarista alkaa ja loppuu ja milloin mennään nukkumaan. Lisäksi hän tunnistaa “oikeat” kissojen ystävät.
Sohvi antaa leikata kynnet ja pestä hampaat, kunhan ensin masusta rapsutetaan muutama kerta. Tässä hän eroaa jälkikasvustaan, jota saatiin metsästää aina sohvan alta. Sohvi on myös tarkka muusta kauneudesta ja haluaa, että emäntä harjaa hänet päivittäin emännän omien kauneustouhujen yhteydessä. Ruoka-ajoista on myös hyvä pitää kiinni, sillä Sohvin verensokeri laskee äkkiä ja sen jälkeen emäntä saa kuulla kunniansa, jos ruoka ei ole tassilla.
Sohvi viettää kaikki kesät emännän mökillä tihrustellen pöntöissä pesiviä lintuja ja pitäen huolta työnjohdosta, kun emäntä leikkaa ruohoa tai istuttaa kukkia. Sohvi on kerran päästänyt yhden päästäisen päiviltä, mutta sen jälkeen raatoja ei ole enää näkynyt. Liekö ollut pahan makuinen? Sohvi ei tykkää koiraolioista, vaan aina sellaisen nähtyään pörhöttää häntänsä pulloharjaksi ja päästää pahoilaiskissaääniä.
Sohvi täyttää 14.11.2026 13 vuotta. Sohvi saa lahjaksi runsaasti rapsutuksia, herkkuraksuja (maltillisesti) ja uuden höyhenkepakon, jonka perässä juostaan joka ilta muutama ympyrä. Sohville myös lauletaan onnittelulaulu. Lopuksi hän saattaa naukaista päälle, kun häntä katsotaan silmiin. Sohvilla on aina ollut kuuluva ääni ja hän on jutellut paljon. Hän lienee sukua siamilaisille!
Teksti ja kuva Katja Rintala